torstai 27. helmikuuta 2014

Oodi parka-takille

Tiedättekö sen tunteen, kun ostoksilla koettaa olla järkevä, tehdä oikeita ratkaisuja ja välttää viimeiseen asti turhia herätteitä? Minä tiedän. 

Aivan liian monta kertaa olen jättänyt ihanan vaatekappaleen rekkiin (ja katunut myöhemmin) vain siksi, että olen jäänyt pohtimaan sen mahdollisia käyttökertoja, hintaa, todellista tarpeellisuutta tai sitä, kuinka "massaa" kyseinen vaate on. Fiksua sinänsä, mutta fiksuus taitaa kaikota viimeistään siinä vaiheessa, kun asian ottaa turhan vakavasti, hihi!


Sovitin eilen H&M:lla ollessani 70%-alennuslapulla varustettua parka-takkia. Takki oli ainoa kappale omaa kokoani, ja typeryyksissäni jätin ihanuuden alerekkiin roikkumaan. Ette uskokaan miten kieriskelin eilen illalla tuskissani (okei, nyt liitoittelen) pohtiessani, ehtisinkö vielä seuraavana päivänä saada takin omakseni. Lähdin tänään suoraan aamupalapöydästä kohti keskustaa ja jee, tässä sitä nyt ollaan - onnellisena parkatakin omistajana!

 Sama tiivistettynä: En kannata ylenpalttista kuluttamista, mutta kun eteen osuu edullinen klassikkovaate oikeassa koossa, jota ei vielä omista, ja jolle tietää tulevan käyttöä, sitä ei jätetä kauppaan.



...ja ystävääni Lottaa lainatakseni:


"Parkat on parhaita, ja ehkä se on ihan sama onko massaa vai ei! ;)"


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kotona


Paras tapa sairastaa on pukeutua mukaviin, lämpimiin vaatteisiin, sujauttaa jalat pehmoisiin tossuihin ja makoilla omalla sängyllä, kirjoitellen muistiin mieleen tulvivia ajatuksia.

Ystävän kanssa sovittujen pullakahvien peruuntuessa voi vähän soveltaa, ja tehdä kauniin kattauksen yhdelle. Minulle ja korvapuustilleni pitikin tällä kertaa seuraa helmikuun inStyle. Äitini oli suloinen ja toi kauppareissultaan uudeksi luettavaksi maaliskuun Costumen.

Kotona on hyvä olla, mutta huomiseen päivään toivoisin jo jotakin jännittävää.

perjantai 21. helmikuuta 2014

"Let them eat cake", she says

Ruudun tällä puolen kirjoittelee flunssan uhri. Pitkään olenkin ehtinyt ihmetellä, kuinka olen voinut säästyä perinteiseltä helmikuun sairastelulta - ja viime yönähän se sitten lopulta iski. Olen ollut melkoisen turhautunut tässä neljän seinän sisällä maatessa, ja päivän aikana koetin löytää jonkinlaista hohtoa sairastelun keskelle yhdestä suosikkielokuvastani.


 Sofia Coppolan vuonna 2006 ohjaama elokuva Marie Antoinette on visuaalinen pastellitaivas: mansikanmakuinen pusu, cosmopolitan-drinkki, ruusunnuput, unelmat ja syreenin tuoksu ovat asioita, jotka tulevat ensimmäisinä mieleeni, kun katselen elokuvaa pintapuolisesti. Kaiken glamourin ja väriloiston taakse on kuitenkin kätkettynä nuoren naisen tuska: yksinäistä elämää julman, juoruilevan ja arvostelevan väkijoukon keskellä, vieraassa maassa onnettomaan avioliittoon tuomittuna.



 Elokuva on upeasti toteutettu. Sydän hakkaa silkasta riemusta väriloistoa katsellessa, mutta samaan aikaan ajatus nuoren prinsessan kohtalosta lamaannuttaa. Kepeä värimaailma sekä taustalla soiva rock-musiikki vapauttavat tarinan tunnelmaa kuvaten kekseliäällä tavalla aikansa tyyli-ikonin liioittelevaa elämäntyyliä. Elokuva on esteettinen nautinto, ja inspiroi minua kerta toisensa jälkeen.



Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja nyt haluaisin kovasti tutkia hieman laajemmin Marie Antoinetten elämää. Löysin netistä Carolly Ericksonin kirjoittaman romaanin "Minä, Marie Antoinette" (The Hidden Diary of Marie Antoinette). Kuvaus kuulosti houkuttelevalta, eikä kannen värityksessäkään ollut valittamista. Onko kukaan teistä lukenut kyseistä kirjaa?

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Suloista



Viime viikot ja päivät ovat olleet täynnä värejä ja erilaisia tunnelmia. Tekemistä on ollut ihan koko ajan, eikä mulla ole ollut varmaan yhtäkään hetkeä, jolloin olisin tosissani joutunut miettimään mitä voisin tehdä. Tänä viikonloppuna ehdin kuitenkin keskittyä vain olemiseen. Lauantai tuoksui vaniljalta, sunnuntai kookokselta. Molempina päivinä sain nukkua pitkät yöunet, juoda rauhassa monet kahvit, valita huolella suosikkimeikkini, hemmotella itseäni hyvällä ruoalla ja lakata kynnet ensimmäisen kerran moneen aikaan! Elämän pienet ilot taitavatkin loppujen lopuksi olla niitä kaikkein suurimpia.